näyttää 3 tuloksen(tulokset)
Uncategorized

Mentorointi on hyvä oppivan organisaation työkalu

Mentorointi ei ole ainoastaan osaamisen kehittämisen väline. Se voi olla myös rutiini ja tapa työntekijöiden työskentelyn ja oppimisen tukemiseen. Onnistuneen mentorointiohjelman ja mentorointikulttuurin luominen työpaikoille vaatii kuitenkin huolellista suunnittelua, jotta mentoroinnilla saavutetaan ne hyödyt, mitä niillä toivotaan olevan.  Jos mentorointi formaattina kiinnostaa, niin laajenna näkökulmaasi ja lähde rohkeasti pohtimaan erilaisia tapoja mentoroinnin toteutukseen. Tässä tekstissä …

Johtaminen, Korona, Muutos, Organisaation tuki, Uncategorized

Olemmeko valmiita työelämän tulevaisuudessa häämöttäviin muutoksiin?

Nyt törmätään paljon keskusteluihin, joissa puhutaan Koronan aiheuttamista muutoksista työelämässä. Etätyön lisääntymisen on havaittu tuovan paljon hyötyjä ja haittoja työntekijöille. Esimerkiksi, työmatkojen väheneminen nähdään ympäristön ja ajankäytön kannalta hyvänä muutoksena. Lisäksi työhön liittyvät väsymyksen oireet ovat vähentyneet Työterveyslaitoksen teettämän selvityksen mukaan. Samaan aikaan, työyhteisöjen tiimityöskentelyn kehityksen suunnasta on oltu huolissaan. Paljon myös törmätään fraaseihin, jotka …

Uncategorized

Sopiva suhde haasteita ja peruskauraa on avain menestykseen

Oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan, mikä haasteiden merkitys on toiminnallesi? Itse pyrin pitkään välttelemään haasteita ja tilanteita, joissa jouduin epämukavuusalueelleni. Myöhemmin olen huomannut, että yhdet parhaimmista asioista ja mahtavammista tilaisuuksista olen kohdannut juuri silloin, kun olen rohkeasti kohdannut haasteita ja poistunut mukavuusalueeltani. Koko työhistoriani olisi hyvin erinäköinen, enkä välttämättä kirjoittelisi Oppimiskoutsin roolissa täällä ruudun toisella puolella …