Oppimiskoutsi

Oppimiskoutsi esittäytyy

Kuka tai mikä on Oppimiskoutsi? Sen kerron teille nyt.

Olen Marika Koivuniemi, Oppimiskoutsina hääräävä rautainen oppimisen, koulutuksen ja työelämätaitojen asiantuntija sekä intohimoinen työelämäkehittäjä ja viittä vaille valmis kasvatustieteiden tohtori.

Oppimistaitoihin liittyvää väitöskirjatutkimusta tehdessäni oppimistaidot ja niiden merkitys paitsi koulussa menestymiselle myös työelämälle ovat tulleet hyvinkin tutuiksi. Niin omat kuin aiemmat tutkimukset sekä useat keskustelut ovat kuitenkin osoittaneet, että oppimistaidot ja niiden merkityksen ymmärtäminen sekä oppimistaitojen hallitseminen eivät ole itsestäänselvyyksiä. 

Oppiminen mielletään usein kouluun ja akateemiseen maailman liittyvänä käsitteenä, jolla viitataan uuden tiedon omaksumiseen ja muistamiseen. Oppiminen on kuitenkin paljon enemmän. Oppiminen tulisikin ennen kaikkea nähdä taitona, jota tarvitsemme läpi elämän. Nämä oppimisen taidot voivat olla avain menestykseen ja luovat tärkeän pohjan työssä jaksamiselle, mutta myös motivaation ja sosiaalisten suhteiden muodostumiselle.

Jo hyvin varhaisessa vaiheessa väitöskirjaprosessia tulin siihen tulokseen, että oppimistaitojen tärkeys osana työelämää ansaitsee ehdottomasti tulla enemmän kuulluksi. Näin syntyi pikkuhiljaa idea Oppimiskoutsista, joka jakaa tietoa siitä, mitä oppiminen on, kuinka oppimistaitoja voidaan kehittää ja miten työelämässä ja yrityksissä voidaan tukea työntekijöiden työskentelyä parhaalla mahdollisella tavalla.

Näille sivuille tulee säännöllisesti päivittymään blogitekstiä aiheen tiimoilta herättelemään keskustelua aiheesta. Lisäksi Oppimiskoutsin Instagram tilille päivittyy ajatuksia ja vinkkejä oppimisen ja työelämän teemojen ympärille.

Tervetuloa Oppimiskoutsin matkaan!

(1) Kommentti

  1. Sari Pauna says:

    Ihanaa! Tämmöiselle on varmasti tarvetta. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *